AJANKOHTAISTA




Anja Roos uudelleen Hangon Kokoomuksen johtoon


Hangon Kokoomus ry. piti sääntömääräisen syyskokouksensa marraskuun 23 p:nä 2011. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin, Timo Kalliotien ilmoitettua eroavansa tehtävästä, yksimielisesti Anja Roos, varapuheenjohtajaksi edelleen Tero Viitala, sihteerinä jatkaa Kirsti Karlsson kuten myös rahatonhoitajana Päivi Vuorjoki. Hallituksessa jatkavat lisäksi Jari Karvinen ja Raija Myllymäki. Uutena jäsenenä hallitukseen tuli Riitta Tamminen-Tallgren.

Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräisten asioiden lisäksi kuntareformia sekä tervey- denhoitolain tuomia uusia haasteita. Vilkas keskustelu syntyi siitä, miten jatkaa vuoden 2012 jälkeen, kun Paras-lain mukainen sopimus sosiaali- ja terveydenhuollon

yhteistoiminta-alueen muodostamisesta Raaseporin kanssa ei ole enää ajankohtainen.

Tilalle tulisi muodostaa uudenlainen sosiaali- ja terveydenhuoltoalue, jossa olisi mukana myös erikoissairaanhoito. Kuntareformin osalta nousi keskustelussa selke- äksi ykkösaiheeksi vahvan peruskunnan määritelmä ja sen tuomat uudet haasteet.


Hallitus

 

 

 

 

 

TÄHTÄÄMME TULEVAISUUTEEN!

VISIO

Hanko on elinvoimainen, toiminta- ja kilpailukykyinen kaksikielinen suomalainen rannikkokaupunki, jossa ihmisten on ihanteellista asua, elää ja saada toimeentulonsa.

Toimintaa

  • vahvaa kunnallispolitiikkaa
  • vaikuttamista
  • osallisuutta 

Vastuuta, näkemystä ja rohkeutta onnistua